In EnglishInfo & UutisetmediatuotantoVisuaalinen suunnitteluSarjakuvaAnimaatioShop

Sarjakuva-Kalevala

Tämä Suomen historian ensimmäinen ja ainoa kokonainen, täysin alkuperäistekstiin perustuva sarjakuva-Kalevala sisältää Elias Lönnrotin perimätiedon pohjalta kokoaman kansalliseepoksen kaikki 50 runoa.
Sarjakuva-Kalevalan ensimmäisen osan julkaisu 1998 saavutti välittömästi median ylistävät arvostelut ympäri Suomen ja ensimmäinen painos myytiin loppuun lähes välittömästi, käytännössä ilman minkäänlaista mainontaa.

Vuonna 2000 julkaistiin sarjakuva-Kalevalan jälkimmäinen osa, minkä jälkeen se onkin muodostunut yhdeksi Suomen eniten myydyimmäksi ja epäilemättä maailmalla laajimmalle levinneimmäksi suomalaiseksi sarjakuvaromaaniksi. Sarjakuva-Kalevala julkaistiin myös Venäjällä 2003, ja samana vuonna Kalevalaseura-säätiö palkitsi Kristian Huitulan Nuoren taiteilijan palkinnolla ansioistaan kansalliseepoksen tulkitsijana.

Asiaan vihkiytyneethän tietävät myös J.R.R. Tolkienin käyttäneen Kalevalaa lähdekirjanaan teoksissaan Silmarillion ja Taru sormusten herrasta.
Syöksy Väinämöisen, Seppo Ilmarisen, Lemminkäisen, Louhen ja muiden Kalevalan henkilöiden mukana Suomen kansan historian alkuhämäriin, aikaan jolloin ajalla ei vielä ollut merkitystä…

- Tilaa kirja
- Lue arvosteluja tekijän sivuilta (www.huitula.com)

- Saatavana myös englanninkielisenä ja venäjänkielisenä painoksena suoraan Fantacore Mediasta, tai hyvinvarustetuista kirjakaupoista kautta maan.

- Fantacore Median pakettitarjous: Osat I+II, 22 euroa ( sisältää alv 8%, postikulut lisätään hintaan ).