In EnglishInfo & UutisetmediatuotantoVisuaalinen suunnitteluSarjakuvaAnimaatioShop

The Kalevala Graphic Novel
( Sarjakuva-Kalevala englanniksi )

Kristian Huitulan sovittama ja kuvittama sarjakuva-Kalevala julkaistiin Suomessa kahdessa osassa vuosina 1998 ja 2000, ja myös Venäjällä 2003. Samana vuonna Kalevalaseura-säätiö palkitsi Kristian Huitulan saavutuksistaan Suomen kansalliseepoksen parissa. Sarjakuva-Kalevalasta onkin ehtinyt jo muodostua yksi merkittävimmistä ja eniten myydyistä suomalaisista sarjakuvateoksista, joka on herättänyt laajalti huomiota ympäri maailmaa. Nyt teos on saatavana myös upeana englanninkielisenä painoksena, kovilla kansilla sidottuna suuressa A4-koossa.

The Kalevala Graphic Novel sisältää Kalevalan kaikki 50 runoa alkuperäistekstillä, ensimmäistä kertaa kokonaisena 180-sivuisena sarjakuvakirjana. Englanninkielinen painos sisältää Suomi-painoksesta poiketen myös tekijän esipuheen, päähenkilöiden kuvalliset esittelyt, sekä sisällysluettelon ja kappalejaon.
Kalevalan käännöksenä käytetty Eino Fribergin 80-luvulla valmistunut arvostettu amerikanenglannin käännös (julkaisija Otava), muodostaa teoksesta yhdessä taidokkaan kuvituksen kanssa vaikuttavan, dynaamisen kokonaisuuden. Sarjakuva-Kalevala onnistuu yhtäaikaisesti olemaan sekä perinteitä kunnioittava, että kuitenkin luomaan jotakin aivan uutta.

- Tilaa kirja: Fantacore shop
- Katso myös: Deluxe-nahkasidokset
- Lue arvosteluja tekijän sivuilta (www.huitula.com)